Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry on vuonna 1997 perustettu yleishyödyllinen, taloudellista voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on valvoa omaishoitajien etua ja tukea heidän jaksamistaan kotihoitotyössä.
Yhdistys on tuottanut alueella omaishoitajille suunnattua lomitustoimintaa vuodesta 1999 lähtien. Yhdistys on kehittänyt omaishoitajille tarjottavaa palvelua ja edistänyt kotiin annettavaa apua Raha-automaatti Yhdistyksen rahoittamien lukuisten projektien kautta vuosina 2001-2003 ja 2004-2006.
Yhdistys tekee yhteistyötä muiden omaishoidon parissa työskentelevien tahojen kanssa. Kuntarahoitus on saatu ostopalveluna vuodesta 2001 lähtien ensimmäisen projektin alettua. Tällä hetkellä meneillään ovat AKTIVA ja TOIMIVA -hankkeet vuosille 2007-2011.
Tulevaisuudessa yhdistys tulee toimimaan edelleen aktiivisesti omaishoitajien ja heidän läheistensä puolesta mm. järjestämällä projekteja, tukitoimintaa ja sijaistoimintaa.
OMA hoivapalvelu Oy syntyy:
Omaishoitajien lomitustoiminta on ollut tärkeä osa yhdistyksen toimintaa koko sen olemassaolon ajan. RAY:n hankerahoituksen avulla oli mallinnettu sijaishoitajapalvelu. Rahoituksen päätyttyä haluttiin sijaishoitotoimintaa jatkaa, koska havaittiin tarve vastaavan toiminnan jatkamiselle.
Yhteistyössä Kokkotyö -säätiön SocEnter-projektikoordinaattori Irene Yli-Kauppilan kanssa ryhdyttiin selvittämään vastaavan toiminnan jatkorahoitus mahdollisuuksia. Yhdistyksen hallitus alkoi selvittää eri rahoitusmuotoja toiminnan rahoittamiseksi.
Viimein yhdistyksen kokous päätti perustaa osakeyhtiön, joka rekisteröitiin kaupparekisteriin syyskuun 27. päivä 2007. Uusi sosiaalinen yritys OMA hoivapalvelu Oy oli syntynyt. Yritys tarjoaa sijaishoitopalveluja ja muita avustavia palveluja niitä tarvitseville. |